AfterDawn logo

The Pirate Bayn perustajan kehittämä turvallinen pikaviestin pian valmis

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
7 kommenttia

Vuosi sitten The Pirate Bayn perustajiin kuulunut Peter Sunde kertoi kehittävänsä kavereidensa kanssa salattuun viestintään tarkoitettua pikaviestintä. Nyt sovellus alkaa valmistua.

Heml.is on ollut kehityksessä reilun vuoden ajan ja siinä välillä on ehtinyt tapahtua hyvin paljon. Poliisi esimerkiksi pidätti Peter Sunden hänelle langetetun vankilatuomion takia toukokuun lopulla.

Pikaviestin on enää muutamia silauksia ja palvelinskaalausta vaille valmis, minkä jälkeen Heml.is on tarkoitus tuoda saataville App Storeen ja Google Playn kautta. Loppusuoran lähestymisen kunniaksi sovelluksen kehittäjät ovat julkaisseet uuden videon, jossa pikaviestimen toimintaa esitellään käytännössä. Heml.is on pääosin ilmainen, mutta tiettyjen lisäominaisuuksien aktivoinnista joutuu maksamaan.

Sovelluksen julkaisun tarkemmasta aikataulusta ei ole vielä tietoa. NSA-urkintakohun kautta alkunsa saanut sovellus saattaa löytää käyttäjäpohjaa esimerkiksi heistä, jotka eivät tohdi käyttää WhatsAppia Facebook-kytkösten takia.

7 KOMMENTTIA

tataka1/7

Veikkaanpa että wikr tulee suositummaksi, tuki on tulossa tietokoneille ja jossain vaiheessa windows phonelle sekä puhelutkin on tulossa, tosin ne saattavat jotain maksaakin... Kyseinen sovellus oikeasti tuhoaa viestit käyttäjän määrittämän ajan kuluttua.

Edit tämän sovelluksen kanssa kesti niin kauan että suurinosa jo ottaneet käyttöön jonkun muun vaihtoehdon, myös jotka ovat tukeneet rahalla heml.is

WereCatf2/7

Minen ainakaan koe, että viestien tallentuminen laitteille on se ongelma, vaan viestittelyn turvallinen kulkeminen käyttäjien välillä netin yli. Itsehän siis pyöritän XMPP-palvelinta pakotetulla salauksella ja tiukennetuilla turva-asetuksilla.

user_org (vahvistamaton)3/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WereCatf:

Minen ainakaan koe, että viestien tallentuminen laitteille on se ongelma,

Totta osittain, jos henkilön isoveljen seurannan kohteena niin tallennuksen hoitaa seuraaja.

Mutta jos viestit tallennetaan välittäjän palvelimelle, niin se lisää "taviksen" tietotruvariskiä rankasti. esim jonkin murron yhteydessä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WereCatf:

vaan viestittelyn turvallinen kulkeminen käyttäjien välillä netin yli.

Juurkin, päästäpäähän salaus, siis niin että lähetys vastaanottajan avaimella salattu. Niin ei ns "vahinko" vuotoja välittäjän syystä tapahdu. Jos tunnistetoja ei halua peittää, niin asiakasohjelma juttuja, jos niitäkin haluaa peitellä niin tarvii muutakin ja hankausta lainsäädännön kanssa herkemmin.

Mutta koska iso massa ei halua maksaa ja on halukas itsenä ja kaverinsa myymään, niin tuskin nuo yleistyy.

No isoin riski varmaan se lähettäjä - vastaanottaja pää, jossa jompukumpi pää vuotaa, siinä ei auta vaikka itse IM palvelun liikene olisi ollut kuin tieturvallista.

Tiedä sitten mikä Peterin lähetysmistapa on, turvallisia melkein kaikki pikaviesti palvelut ja sovellukset sanoo olevansa.

snaketus4/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

Mutta koska iso massa ei halua maksaa ja on halukas itsenä ja kaverinsa myymään, niin tuskin nuo yleistyy.

Tämä. Yritäppä myydä tämä tietoturva ja yksityisyysjuttu ei valveutuneelle käyttäjälle. Se käyttäjä menee sieltä missä aita on matalin, eli helppo, ilmainen ja yleensä se mikä kaikilla muillakin on.

rick795/7

Jotenkin ei vaan "pirate bay" ja "turvallinen" sovi samaan lauseeseen. ( mun mielestä )

Jos valmiiks "rikollista" toimintaa harrastava taho kertoo tekevänsä käyttäjille turvallisen, luotettavan, jne.. Palvelun joka salaa kulkevan informaation niin eikä tuo nyt lähinnä kuulosta aprillipilalta? Tai no vähintään yhtä luotettavalta kun crackatty virustorjunta.

horgh6/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti rick79:

Taitaa olla juurikin oikea taho valmistamaan luotettavan palvelun. Ovathan he jatkuvasti joutuneet taistelemaan vapauden puolesta muutenkin. Istuneet vankilassakin täysin poliittisen ajojahdin seurauksena. He jos jotkut arvostavat vapautta, turvallisuutta ja luotettavuutta. Luotan näihin kavereihin 100%, The Pirate Bay on toiminut vapauden tunnuksena jo vuosikausia, nyt samat kaverit laajentavat turvallisuuteen. Nykyään vapautta ei voi enää olla ilman turvallisuutta, kaikki viestintä on salattava, jottei sitä kaapattaisi. Nämä tyypit tietävät mitä tekevät, ovat pioneereja, aikamme suurimpia sankareita, jotka historia tulee muistamaan.

rick797/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti horgh:

:D voe facepalm

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT