AfterDawn logo

Microsoftilta lipsahti: Windows 9 on "tulossa pian"

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Microsoft julkaisi kiinalaisessa Weibo-mikroblogipalvelussa teaser-viestin, jossa luvattiin Windows 9:n olevan tulossa pian. Kirjoitus poistettiin pian sen havaitsemisen jälkeen.

Viestiä voitanee pitää jonkintasoisena vahvistuksena käyttöjärjestelmän nimestä – toisaalta ei ole täysin itsestään selvää, että yritysten viestintäyksiköt ovat aina ajantasalla tuotteiden ominaisuuksista tai muista yksityiskohdista. Ei ole myöskään mitenkään tavatonta, että yritykset lipsauttavat tällaisia tietoja tahallaan julkisuuteen kiinnostuksen ylläpitämiseksi.

ZDNetin Mary Jo Foleyn aiemmin raportoiman tiedon mukaan Microsoft aikoisi julkaista Windows 9:n ennakkoversion syys-lokakuun vaihteessa. The Verge täsmensi raporttia omista lähteistään saamilla tiedoilla, joiden mukaan ennakkoversio esiteltäisiin 30. syyskuuta. Microsoft on sanonut kuunnelleensa asiakkaitaan uuden käyttöjärjestelmän kehityksessä, muun muassa Käynnistä-valikko on tekemässä paluun ja Windows 8:n oikopolkupalkki on häviämässä

2 KOMMENTTIA

Tenonori1/2

Jaa, lieneeköhän tämä 9 yhtä susi kuin kasi ei varmaan uskalla hankkia vielä vuosiin.

hannibal_pjv2/2

Riippuu mitä tarkoitat...
Win9:ssä on modern UI, joten jos riipii, niin et saa helpotusta.
Mutta win8 on ollut vakaa ja hyvin toimiva omassa käytössä ja win9 pyöristelee vielä joitain kulmia, joten oiva OS;si siitä tulee. Kunhan et odota paluuta menneisyyteen ja win7:n suuntaan :-)

MS:llä on näköjään oma tick, tock taktiikka käyttisten suhteen. Ensin julkaistaan eka versio, jota sitten vähän viilataan seuraavassa ja sitten sama uudestaan.
Vista - > win7 sama käyttis, mutta pikkaisen lisää kromia ja pari pahinta särmää hiottu pienemmäksi.
Win8 - > win9 nämä kanssa ihan samoja, mutta vähän kromia pintaan ja pari särmää pienemmäksi ja eikähän se siitä.
win10 on sitten seuraava pelottava oikea uudistus... luultavasti vaatinee pientä viilausta käyttöön oton jälkeen sekin.

Tämä ei ole sama kuin hyvä / huono os, niinkuin jotkut sanovat. Parillinen vain yrittää aina muuttaa asioita isosti ja pariton on sitten vain pieni kosmeettinen päivitys, joten se ei sisällä riskejä edelliseen verrattuna niin paljon.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT