AfterDawn logo

Netflix vahvisti ensimmäisen originaalielokuvan, jatkoa Hiipivälle tiikerille

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

Netflix on kertonut tänään sen ensimmäisestä omaa tuotantoa olevasta elokuvasta, kirjoittaa Variety. Netflix tuottaa Hiipivä tiikeri, piiloitettu lohikäärme -elokuvan jatko-osan, joka saapuu katsottavaksi ensi vuonna.

Omien huippusuosittujen televisiosarjojen, kuten House of Cards ja Orange is the New Black, lisäksi Netflix käynnistää nyt elokuvatuotantoaan ensimmäisellä merkittävällä julkaisulla. Hiipivä tiikeri, piiloitettu lohikäärme -elokuvalle jatkoa tuova Hiipivä tiikeri, piiloitettu lohikäärme: Vihreä legenda (Crouching Tiger, Hidden Dragon: The Green Legend) tuo Michelle Yeoh'n takaisin valkokankaille ja Netflix-ruuduille Yu Shu Lieninä.

Elokuva on jatkoa Ang Leen modernille kungfuklassikolle, mutta ohjauksesta vastaa tällä kertaa Woo-ping Yuen. Julkaisu rajoittuu ainoastaan IMAX-teattereihin ja Netflixiin, joten tavallisista elokuvateattereista sitä ei nähdä.


Elokuvan ensi-ilta on 28. elokuuta 2015, joten siihen on aikaa vielä liki vuosi. Elokuvaa kuvataankin parhaillaan Uudessa-Seelannissa.

1 KOMMENTTI

tonttila1/1

Lainaus:

Julkaisu rajoittuu ainoastaan IMAX-teattereihin ja Netflixiin

Joten suomessa katselemme sitä vain netflixin kautta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT